kjk.fi

 

Tonttu toi terveiset kiekkokoululaisille

Joulupukin matka Korvatunturilta Kankaanpään Jääkarhujen Kiekkokoulun syksyn päätöstilaisuuteen oli valitettavasti katkennut lumen puutteeseen. Onneksi kuitenkin reipas tonttupoika oli kiikuttanut kiekkokoululaisille jouluiset terveiset, jotka Jouko Suonpää jakoi. 

Kankaanpään Jääkarhujen kiekkokoulussa on käynyt syksyllä paljon nuoria kiekkoilijoita.

– Vuoro on sunnuntaisin kello 11–12 ja jokaisella kerralla kiekkoilijoita on ollut yli parikymmentä, juniorivalmennusvastaava Jouko Suonpää kertoo.

Kiekkokoulu jatkuu 6.1.2019 kello 11–12.

Kiekkokoulu1

UUTISET

Älyvalot vähentävät sähkönkulutuksen alle puoleen entisestä

Ledeihin perustuvan valaistusratkaisu saatiin Kankaanpään jäähallille kun Kankaanpään Keinojää ja Vatajankosken Sähkö tekivät yhteistyösopimuksen. Jäähallin monimetallivalaisimet korvautuivat uusiin energiatehokkaisiin ledivalaisimiin ja älykkääseen ohjausjärjestelmään.

Ledivalaistus pudottaa energiankulutuksen yli puoleen aiemmasta, myös valaistuksen älyohjaus tuo säästöä. Muutoksen jälkeen jäähallin valaistus on huomattavasti tehokkaampi ja tasaisempi kuin ennen.

” Energian säästö on siis todella merkittävää ja lopullinen säästö selviää ensimmäisen käyttövuoden jälkeen” , kertoo tuotepäällikkö Kalle Leppänen Vatajankosken Sähköltä

Vatajankosken Sähkö toimitti jäähallille Suomessa valmistetut ledivalaisimet ja kankaanpääläinen TecSec  vastasi valaisimien asennuksesta yhdessä jäähallin talkoolaisten kanssa.

“Halusimme paikalliset yhteistyökumppanit. Näin voimme luottaa tuotteisiin sekä niiden asennusten laatuun ja turvallisuuteen. Myös jatkossa saamme aina tarvittaessa palvelua kun toimijat ovat tästä läheltä”, toteaa Kankaanpään Keinojäältä Harri Uusitalo 

Kankaanpään jäähallin lähtötilanne:

35 x 400W monimetallivalaisin
Energiankulutus noin 58 MWh / vuosi 

Tilanne vaihdon jälkeen
75 x 100W led-valaisin
Energiankulutus noin 21 MWh / vuosi

Juttu on julkaistu myös Vatajankosken Sähkön verkkosivuilla:

https://www.vatajankoski.fi/kankaanpaan-jaahalliin-alykas-valaistusratkaisu/