Kankaanpään Jääkarhujen historiaa

KANKAANPÄÄN JÄÄKARHUT RY

20-vuotishistoriikki

Seuran 20-vuotisjuhla 14.3.1998

Kiekkoilu saapuu pesäpallokaupunkiin

1970-luvulla, kaksi vuosikymmentä sitten, Kankaanpäässä elettiin kasvun ja nopean kaupungistumisen aikaa. Uusia työpaikkoja syntyi teollisuudessa, palveluissa ja hallinnossa. Väkiluku oli kääntynyt nopeaan kasvuun ja kasvun myötä kaupunkiin tuli muuttajia maaseudulta ja muista kaupungeista.

Nuoressa kaupungissa tunnettiin huolta lisääntyvän väen viihtymisestä paikkakunnalla ja pysymisestä syntyvissä uusissa työpaikoissa. Niinpä tärkeänä pidettiin panostamista harrastusmahdollisuuksiin, joista liikunnalliset harrastukset nähtiin keskeisinä. Lyhyessä ajassa vuosikymmenen alussa olikin rakennettu uusia paikkoja ja tiloja liikuntaharrastuksille: uimahalli, palloiluhalli, uusi urheilukenttä.

Urheilulajina jääkiekko oli kasvattamassa nopeasti suosiotaan varsinkin suuremmissa kaupungeissa, joissa peli- ja harjoitusolosuhteet olivat kohentuneet jäähallien rakentamisen myötä aina 1960-luvun puolivälistä lähtien.

Jääkiekkoharrastus ja siihen liittyvä seuratoiminta oli alkanut myös palloilupelien osalta perinteikkäässä pesäpallokaupungissa Kankaanpäässä. Uuden lajin harrastajille oli pesäpalloseuran Kankaanpään Mailan yhteyteen perustettu jääkiekkojaosto.

Tilanne ei kaikella tavoin tyydyttänyt uuden suosiotaan nostavan lajin jääkiekon puuhamiehiä ja -naisia. Nähtiin, että jääkiekon ja yleensä jääurheilun harrastajille tarvittaisiin oma erikoisseura, jos haluttaisiin näiden urheilulajien harrastuksen, valmennuksen ja harrastusolosuhteitten kehittyvän nuoressa kaupungissa isompien paikkakuntien tapaan.

Niinpä 24.10.1977 oli Ravintola Kestituvan kabinettiin kutsuttu koolle kokous, jossa tarkoituksena oli päättää jääkiekkoseuran perustamisesta. Kokoukseen tuli paikalle kaikkiaan 37 jääkiekkoilun ystävää. Kokouksessa Olli Kuivanen alusti keskustelun seuran perustamisesta. Käydyssä keskustelussa yksimielisesti todettiin seuran perustamistarve. Ehdotuksia seuran nimeksi oli useita: mm. Jääkarhut, Jääkiitäjät, Jäähaukat, Hokkarit -77 ja Kankaanpään Karhut. Äänestyksessä Jääkarhut sai eniten kannatusta ja näin Kankaanpään Jääkarhut -niminen uusi seura päätettiin perustaa. Seuran puheenjohtajaksi päätettiin valita Ensio Kallionkieli. Perustamisasiakirjojen allekirjoittajiksi valittiin Ensio Kallionkieli, Olli Kuivanen ja Jarmo Sisäharju.

Uuden seuran johtokunta aloitti ripeästi toimintansa. Kun johtokunta oli marraskuussa pitänyt järjestäytymiskokouksensa, ilmestyi ensimmäinen seuralehti, jossa uusi seura esittäytyi kankaanpääläisyleisölle, jo joulukuussa 1977.

Seuralehdessä kaupunginjohtaja Ennu Virtanen tervehti uutta seuraa ja kiitteli sen aktiivien talkoohenkeä jääurheilun harrastusmahdollisuuksien korjaamisessa. Seuran puheenjohtaja kertoi perustamisvaiheista ja visioi tavoitteita, joiden mukaan pyrkimyksenä on kasvattaa seuran junioreista edustusjoukkue, joka jo muutaman vuoden kuluttua on kelvollinen pelaamaan jopa SM-tasolla.

Jääolosuhteet kaipasivat kohennusta

Harjoitus- ja peliolosuhteet nuoressa kaupungissa olivat kuitenkin vielä puutteelliset ja niiden korjaaminen olikin vasta perustetun seuran ensimmäisiä tavoitteita. Talkoovoimin ja yhteistyössä kaupungin kanssa ryhdyttiin rakentamaan kaupunkiin uusia jääkiekkokaukaloita periaatteella, jonka mukaisesti kaupunki toimitti materiaalit ja Jääkarhujen talkoojoukko rakensi ja pystytti. Nopeassa tahdissa uudet kaukalot nousivat ensin keskustaan liikuntakeskukseen, sitten Myllymäkeen, Niinisaloon ja lopulta muihinkin kyläkeskuksiin.

Rakennetuissa ulkokaukaloissa olivat Jääkarhujen juniorit ja varttuneemmat pelaajat kuitenkin erilaisten talvien luonnonolosuhteista riippuvaisia. Kun peli- ja harjoituskaudet jäävät lyhyiksi, ei kovin pitkälle meneviä tavoitteita harrastukselle voida asettaa. Tästä syystä oli tekojään saaminen paikkakunnalle asetettu seuran johdossa tavoitteeksi jo toiminnan alkuvaiheessa.

Ajatus tekojäähankkeen toteutuksesta alkoi seuran johdossa kypsyä vuonna 1982. Työryhmä hankkeen valmistelua varten asetettiin ja suunnitelmat kattamattoman tekojääradan rakentamiseksi liikuntakeskuksen kaukalon paikalle valmistuivat. Suunnitelmat lähetettiin valtion rahoituksen saamiseksi opetusministeriöön tarkastettavaksi ja hanke saatiinkin läänin liikuntapaikkasuunnitelmaan. Jääkiekkoliiton alueparlamentti tuki omalta osaltaan tekojäähanketta ja katsoi, että se koko alueen kannalta oli kiireellisin ja sellaisena toteutettava. Hankkeen toteutuksen kannalta välttämätön yhteistyö kaupungin kanssa kuitenkin tuossa vaiheessa kariutui ja tekojääradan aikaansaaminen Jääkarhujen käyttöön raukesi talvella 1983.

Pettymys hyvässä myötätuulessa alkaneen tekojääratahankkeen raukeamiseen oli seuran aktiivien piirissä suuri. Haave paremmista olosuhteista jäi kuitenkin elämään, vaikka ei hanketta useaan vuoteen katsottukaan voitavan ottaa vakavassa mielessä esille.

Toiminnan painopiste juniorityössä

Jo siinä vaiheessa, kun jääkiekkoseura Kankaanpään Jääkarhuja oltiin perustamassa, nähtiin seuran tarkoituksena ennen muuta nuorisotyö, toiminta nuorten hyväksi toiminnassa mukana olevien Jääkarhuperheiden yhteistoimin. Urheilullisesti tämä merkitsi panostusta erityisesti juniorijoukkueisiin ja niiden valmennukseen.

Seuran valmennustoimikunnan pöytäkirja marraskuulta 1977 kertoo, että harjoituksiin tuolloin säännöllisesti osallistuvia junioreita oli kaikkiaan noin 70 yhteensä neljässä joukkueessa, jotka ulottuivat F-junioritasolta C-junioreihin.

Toiminta laajeni nopeasti niin, että jo vuonna 1981 juniorijoukkueita oli yhteensä seitsemän kaikissa silloisissa juniorisarjoissa A-junioreita lukuun ottamatta.

Myös tytöt olivat Jääkarhujen toiminnassa mukana jo aivan alkuvaiheessa taitoluisteluryhmän ja vuonna 1978 perustetun =mimmiliiga=-joukkueen muodossa. Tyttöjen osallistuminen Jääkarhutoimintaan kuitenkin hiipui vähitellen 1980-luvun puolivälissä. Syynä lienee ollut vetäjävoimien ehtyminen, tyttöjoukkueitten vähäisyys tuohon aikaan ja siitä johtuva otteluvastustajien puute sekä ainakin taitoluistelun osalta olosuhteitten puutteellisuus. Tyttöjen kiekkoiluharrastus on elpynyt uudelleen viime vuosina, kun KJK:n tyttöjen jääkiekkojoukkue yhden kauden ringettekokeilun jälkeen aloitti toimintansa vuonna 1995.

Miesten edustusjoukkue on Jääkarhujoukkueitten kokoonpanoon kuulunut alkuvaiheesta alkaen. Valmennusjaoston alkuaikojen pöytäkirjoista voi päätellä, että jonkin verran vaikeuksia miespelaajien löytämisessä ja joukkueen kokoonsaamisessa alkuvaiheessa oli. Tämä johtunee pelin uutuudesta tuon ajan Kankaanpäässä sen aiheuttamasta perinteiden puuttumisesta.

Vuosien myötä tapahtuneen juniorityön kautta on KJK:n miesjoukkue kuitenkin vahvistunut ja laajentunut pohjaltaan. Vaikka alkuinnostuksessa lausutut visiot nopeasta noususta ylempiin sarjoihin ovat ainakin toistaiseksi osoittautuneet paikkakunnan koosta, pelaajamateriaalin laajuudesta ja ennen muuta taloudellisista syistä epärealistisiksi, on Jääkarhujen edustusjoukkueen jäsenyys ja sen mukanaan tuoma harjoittelu ja nykyiset esiintymiset III-divisioonan Länsi-Rannikon Liigassa tarjoamassa KJK:n junioritoiminnan kasvateille ja muista seuroista paikkakunnalle tulleille kiekkoilun harrastajille tilaisuuden jatkaa mukavaa ja kehittävää harrastusta.

Kahdessa vuosikymmenessä on Jääkarhujen käynnistämä kiekkoiluharrastus laajentunut niin, että se kolmentoista joukkueen ja 260:n pelaajan voimin kattaa niin tytöt kuin pojatkin – ja ikäkausina nuorimmista G-junioreista miehiin ja veteraani-ikäisten Vanhojen Karhujen Old Bears -joukkueeseen.

Tuloksellista toimintaa valmennukseen panostamalla

Kiekkoiluharrastuksen kohottaminen nykyiseen laajuuteen on edellyttänyt Jääkarhuilta ulkoisten olosuhteitten parantamisen ohella huomattavaa panostusta valmentajien ja muiden toiminnan vetäjien löytämiseen, innostamiseen ja kouluttamiseen. Jo alkuvaiheessa perustettu seuran valmennusjaosto, myöhemmin valmentajakerhon nimellä toimien, ottikin erityiseksi tehtäväkseen pätevän ja tehtäväänsä mahdollisimman hyvin koulutetun valmentajajoukon aikaansaamisen seuralle. Seuralta merkittäviä taloudellisia panoksia vaatineeseen koulutukseen on kahden vuosikymmenen aikana osallistunut huomattava määrä nuorten kanssa toimimaan halukkaita paikkakuntalaisia.

Valmennustyön tuloksellisuudesta kertovat esimerkiksi monet menestykselliset osallistumiset aluesarjojen lopputurnauksissa. Näistä viimeisin ja tulevaisuuden kannalta merkityksellinen on D-junioreitten saavuttama aluemestaruus ikäkautensa II-divisioonassa. Tulevaisuuden kannalta eräs merkkipaalu ja osoitus valmennustyön menestyksestä samoin kuin olosuhteitten parantumisesta oli myös KJK:n F-junioreitten historiallinen voitto Porin Ässien korttelikiekon lopputurnauksessa. Syystäkin hehkutti Jääkarhulehti asiasta seuraavasti:

=Korttelikiekosta vastaava Ari Mäkiranta kuulutti 26.3.1995 klo 20.35 Isomäen jäähallissa loppuottelun jälkeen, että Jääkarhujen junnut olivat juuri tehneet porilaisen korttelikiekon historiaa: ensimmäisen kerran mestaruusmalja meni Porin ulkopuolelle – Kankaanpäähän. Kuulutus sai aikaan riemukkaan tuuletuksen sekä pelaajien, vetäjien että runsaslukuisen kannattajajoukon parissa. KJK:n porukan tunnelma oli todella mahtava – takana oli pitkä harjoitus- ja pelikausi, joka huipentui näin upeaan mestaruuteen!=

Velaksi ei kannata urheilla

Joukkueitten varustaminen harjoitus- ja pelikuntoon, valmentajien koulutus sekä sarjaottelu- ja turnausmatkat vaativat runsaasti varoja, jotka seuran on hankittava. Pöytäkirjoja ja seuralehtiä selaamalla vakuuttuu siitä, että talouden perustasta huolehtiminen ja vankasti jalat maassa pysyminen on ollut Jääkarhuille ominaista koko toimintahistorian ajan – huolimatta siitä, että varsinkin ulkopuolisin silmin katsoen ovat jotkut projektit vaikuttaneet huimapäisiltä. Taloudenpidon periaatetta kuvastaa varsin hyvin seurassa 1980-luvun jälkipuolella kiteytynyt periaate: Velaksi ei kannata urheilla.

Toiminnan alkuvaiheessa keskeinen varainhankinnan väline oli kahdesti vuodessa ilmestyvä seuralehti Kankaanpään Jääkarhut, jolla seuran ulkoisen tunnetuksi tekemisen ohella oli ilmoitustulojen kautta merkitystä myös seuran taloudessa. Lisätuloja hankittiin erilaisin tapahtumin ja tempauksin, joiden toteuttamisessa aivan ratkaiseva panos oli Jääkarhujen naisjaostolla. Jaoston toimesta organisoitiin jääjuhlia, ideoitiin suositut paitsioillat, järjestettiin haastekeräyksiä ja osallistuttiin myyjäisiin. Merkittävä tulojen hankintatapa alkuvaiheesta lähtien ja edelleen on kioskitoiminta, joka tapahtuu kokonaan naisjaoston – pelaajien äitien, vaimojen ja tyttöystävien – vastuulla ja organisoimana. 1980-luvun alkupuolella toimittiin myös baariyrittäjinä, kun Jääkarhujen ylläpitämä Lätkäbaari toimi Kuninkaanlähteenkadun varrella.

1980-luvun alun turnausmatkat Pietarsaareen tuottivat idean oman junioriturnauksen järjestämisestä niin, että turnaus omalta osaltaan tukisi myös seuran varainhankintaa. Idean pohjalta syntyi KJK:n Säästöpankkiturnaus, joka ensimmäisen kerran järjestettiin vuonna 1984. Turnaus, jonka nimi pankkimaailman myllerryksessä vuonna 1995 muuttui Osuuspankkiturnaukseksi, on tähän mennessä järjestetty kaikkiaan 14 kertaa. Vain kerran – vuonna 1989 – on turnausjärjestelyistä sääolosuhteitten takia jouduttu luopumaan.

Vuosien myötä on nykyisestä Osuuspankkiturnauksesta kasvanut laaja juniorikiekkoilun tapahtuma, jota täydellä syyllä voidaan kutsua valtakunnallisestikin mittavaksi erityisesti pienempien kiekkoilupaikkakuntien juniorikiekkoilun katselmukseksi. Laajimmillaan yli 50 joukkuetta käsittävä turnaus huolto- ja kannustusjoukkoineen tuo vuosittain Kankaanpäähän talviseen tapahtumaan yli tuhat juniorikiekkoilun ystävää. Taloudellisen merkityksensä ohella on turnauksesta muodostunut jääkarhuaktiiveille vuotuinen talkoohengen ja järjestelykyvyn voimannäyte, jonka menestyksellisessä läpiviennissä tarvitaan satojen jääkarhuäitien, -isien ja muiden tukijoiden yhteistä ponnistusta.

Omaan jäähalliin

Unelma omasta jäähallista oli jäänyt itämään niiden Jääkarhuaktiivien mielissä, jotka olivat hankkeen kariutuessa 1980-luvun alussa joutuneet nielemään suuren pettymyksensä.

Keväällä 1993 ryhdyttiin seuran aktiivien piirissä arvioimaan Jääkarhujoukkueitten tulevaisuudennäkymiä. Tällöin nähtiin, että jäähallien kustannustason alennettua niitä oli ryhdytty suunnittelemaan ja toteuttamaan myös pienempiin keskuksiin. Tämän arvioitiin edellyttävän myös Kankaanpäässä toimia olosuhteitten parantamiseksi, mikäli tapahtumassa olevassa kehityksessä haluttaisiin pysyä mukana. Vaihtoehtona nähtiin kehityksestä poisputoaminen ja toiminnan vähittäinen taantuminen.

Niinpä ryhdyttiin kehittämään toteuttamiskelpoista mallia yli vuosikymmenen kestäneen haaveen muuttamiseksi todellisuudeksi.

Keväällä jatkuneen valmistelutyön pohjalta Kankaanpään Jääkarhujen kevätkokous teki toukokuussa 1993 päätöksen, jolla se valtuutti seuran johtokunnan ryhtymään toimiin jäähalliyhtiön perustamiseksi ja sen alkuvaiheessa tarvittavan osakepääoman merkitsemiksi seuran nimiin. Syksyllä käynnistyi jäähalliyhtiön osakkeiden tarjonta yleisön merkittäväksi.

Loppusyksystä käynnistyivät myös neuvottelut Kankaanpään kaupungin kanssa hankkeen toteutusyhteistyöstä, mitä pidettiin välttämättömänä hankkeen realistisuuden kannalta. Alkuvuodesta 1994 välillä tiukkojenkin, mutta koko ajan hyvässä ilmapiirissä käytyjen neuvottelujen jälkeen katsottiin vihdoin löydetyn sopimusmalli, joka tyydytti sekä kaupunkia että Jääkarhuja.

Kun sopimusehtojen myöhemmin keväällä voitiin todeta täyttyneen, voitiin jäähallihankkeen toteutus käynnistää toukokuussa purkamalla ensi vaiheessa rakennuksen tieltä jääkiekkokaukalo, jonka pystytyksessä Jääkarhujen talkooväki oli seuran perustamisen aikoihin ollut mukana.

Seuraava kesä merkitsi työntäyteisiä ja helteisiä päiviä Jääkarhujen talkooväelle. Työhön oli kuitenkin valmistauduttu, ja moni jääkarhuaktiivi oli varannut koko loma-aikansa päivittäiseen puurtamiseen jäähallityömaalla. Hyvin ja ammattitaidolla organisoituna talkootyö eteni mallikkaasti ja lopputuloksena voitiin todeta, ettei koko hankkeessa tarvittu lainkaan palkkatyötä erikoisasennuksia lukuun ottamatta.

Jääkarhujen seurahengelle yhteisesti toteutettu ja onnistunut hanke merkitsi uutta kukoistusta. Samalla jäähallihankkeesta muodostui – ennakkoepäilyistä huolimatta – koko kaupungin yhteinen hanke, ehkäpä kaupunkilaisten ensimmäinen yhteinen myönteinen kokemus vuosiin, laman puristuksessa kun oli pitkään eletty.

Jäähalli otettiin käyttöön asiaan kuuluvin vihkiäismenoin myöhemmin syksyllä. Samassa yhteydessä pelattiin ensimmäiset kansainväliset ottelut ja saatiin kokemukset kansainvälisestä harjoitusleiritoiminnasta. Seuratoiminnan kannalta suoritettu yhteinen ponnistus oli siirtänyt toimintapuitteet kokonaan uudelle tasolle.

Jääkarhut – yhteistoiminnalla menestykseen

Kun tarkastelee edellä kuvaamaani Kankaanpään Jääkarhujen 20-vuotista toimintakautta, niin mielestäni keskeiseksi toiminnan vahvuudeksi nousee kautta vuosien toiminnassa mukana olleitten aktiivien kyky hyvään yhteistoimintaan. Aktiivit kautta tähänastisen historian ovat olleet joukkoa, joka laajasti on kattanut eri ammattialat ja yhteiskuntapiirit. Kun lisäksi on löytynyt halua yhteistoimintaan ja kykyä organisoida, on vaativiakin hankkeita kyetty toteuttamaan tavalla, jossa osaajia löytyy joka tehtävään.

Jääkarhuväen monipuolisuus ja erilaiset lähtökohdat ovat myös henkilökohtaisesti olleet rikkaus, jonka vuoksi Jääkarhupiirissä on ollut mukavaa toimia. Uskon jakavani tämän kokemuksen myös monen muun Jääkarhutoimintaan innostuneen perheen jäsenen kanssa.

Jääkarhujen tähänastisen työn tulokset ovat kahden vuosikymmenen kuluessa syntyneet monien satojen eri aikoina toiminnassa mukana olleitten henkilöitten ponnistuksista – henkilöitten, joiden nimet perustamisasiakirjojen allekirjoittajia lukuun ottamatta olen tarkoituksellisesti jättänyt tässä esityksessä mainitsematta. Nähdäkseni tämä sopii myös joukkuepelin henkeen: tärkeintä ei ole yksilösuoritus, vaan joukkueen yhteinen tuloksellinen toiminta.

Kahdenkymmenen vuoden aikana syntyneistä työn tuloksena on vieläkin nuoreen kaupunkiimme on syntynyt jääkiekkokulttuuri, joka kestää vertailua moniin muihin, isompiin ja vanhempiin keskuksiin. Tästä on hyvä jatkaa kolmannelle vuosikymmenelle.